Tornion Laatulattiat oy
tarjoaa laadukkaita lattia-alan palveluja yksityisasiakkaille.
Toimimme Pohjois-Suomessa sekä Ruotsissa.
Mitä palveluja meiltä saa?
Meillä asiakas päättää millaisen paketin hän tilaa. Asiakas voi tarpeen mukaan tilata kokonaispaketin avaimet käteen periaatteella, perustuksien tekemisestä sementtiliiman poistoon ja aina piharakentamiseen saakka.
Asiakas voi myös valita vain itselleen sopivat palvelut ja tehdä omatoimisesti muut työt meidän opastuksellamme.
Lisäpalveluna teemme kosteusmittauksia, jolloin voidaan varmistaa betonin kuivuminen riittävälle tasolle pinnoitustöitä varten.
Laatu, mitä se tarkoittaa meillä?
Yrityksemme kouluttaa jatkuvasti uusia työntekijöitä ja laatupalavereja pidetään säännöllisesti. Laaduntarkkailusta huolehtii oma betonilattiatyönjohtajamme.
Hän myös neuvoo rakentajaa lattioihin liittyvissä teknisissä asioissa.
Lisäohjeistusta täältä.
Normaali laatutaso betonilattioissa on BY 45 A-4-30 mukainen (+-7mm/2m).
Koska haluamme olla edelläkävijöitä ja laatu on meille tärkeää, laatutaso on meillä asetettu 2mm tiukemmaksi.
Lisäksi teemme töitä valutekniikoiden ja materiaalien kanssa, jotta saavutamme takuuvarmasti +-4mm/2m suoruuden.
Näin parketin ja laminaatin voi asentaa suoraan valun päälle, ilman oikaisua.
Toimitusvarmuus, mitä se tarkoittaa meillä?
Kun sovimme asiakkaan kanssa tietyn toimituspäivän ja kellonajan, pidämme myös siitä kiinni. Toisinaan tulee ylivoimaisia esteitä, mutta jos asiakkaalle on tärkeää saada työ tehtyä juuri sovittuna aikana, järjestelemme asiat niin, että työ tulee tehtyä aikataulussa.
Asiakkaan luottamus on meille tärkeää.
Takuu, mitä se kattaa?
Virhereklamaatioprosessissa osana laadunkehitystyötä, selvitetään virheen aiheuttaja ja pohditaan, miten virheeltä voidaan jatkossa välttyä.
Jos kyseessä on työvirhe, sovimme asiakkaan kanssa korjaustoimenpiteistä ja aikataulusta.
Meidän yrityksellämme takuu toimii takuuvarmasti.
Meiltä löytyy asianmukainen timanttihiontakalusto virheen korjaamiseen.
Takuuaika on normaalisti kaksi vuotta, mutta olemme korjanneet virheitä pidemmänkin ajan jälkeen.
Periaate on, että jos virhe on sattunut, niin se myös korjataan.
Toimitusehdot, millä pelisäännöillä pelataan?
Noudatamme betonilattioiden yleisiä toimitusehtoja, jotka löytyvät täältä.
Normaali tilanteessa sopimukset solmitaan työmaakohteiden mukaisesti. Muissa asioissa yleiset sopimusehdot määrittelevät pelisäännöt.
Pohjatyöt
Teemme hienotasauksen, asennamme eristeet ja raudoitteet sekä tarvittavat reunakaistat. Toimimme avaimet käteen -ajatuksella ja pohjatyöt kattavat myös materiaalit.
Valutyö
Lattian valu toteutetaan sovittuna ajankohtana, kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten soveltuvalla betonimassalla.
Pieniä kohteita lukuun ottamatta, työssä on aina kaksi tai useampi henkilö.
Pinnat hierretään koneellisesti, jolloin varmistetaan, että saavutetaan nelosluokan kulutuskestävyys.
Asiakkaalle annetaan jälkihoito-ohjeet.
Autotallit
Autotallit ovat erikoislattioita, joissa on otettava huomioon kuormituksen lisäksi kulutuskestävyys, pinnan sileys (puhtaanapito), pinnan tiiveys (öljyn ja lian imeytyminen), sekä väri.
Nämä kaikki on mahdollista toteuttaa valun yhteydessä esimerkiksi
mastertop -pinnoitteilla.
Myös kiillotettu betonilattia on mahdollinen, jolloin työ toteutetaan jälkikäteen timanttihionnalla ja pintakovetin aineita käyttäen.
Lopputuloksen varmistamiseksi olisi hyvä ottaa yhteyttä jo ennen perustuksien tekoa, jotta perustus ja lattia saataisiin toimimaan saumattomasti yhteen.
Yleistä teknistä tietoa täältä.
Pinnoitustyöt
Epoksi-, polyuretaani ja ukretepinnoitteilla saadaan työstettyä lattiapintoihin joustava pinnoite, joka on ominaisuuksiltaan kulutus- ja iskunkestävä sekä ääntä ja tärinää vaimentava.
Sementtiliiman hionta
Sementtiliima on hienojakoista ainetta, joka lattiaa liipatessa nousee pintaan. Se hidastaa kuivumista ja aiheuttaa jonkin verran pölyämistä. Käytämme hiomiseen HTC 500--timanttihiomakoneita, joita yrityksellämme on kaksi kappaletta. Hiottaessa pinnasta poistetaan
0,2-0,5 mm, jolloin pehmeä sementtiliima poistuu pääosin ja huokoset aukeavat. Erityisen tärkeää tämä on kosteissa tiloissa, joissa pinnoite kiinnitetään lattiaan.
Vaihtoehtoisesti meiltä voi vuokrata koneen ja tehdä hiontatyöt itse.
Kosteusmittaus
Me käytämme Wiiste Oy:n langatonta kosteusmittausta. Rakenteisiin jäävä kosteus voi aiheuttaa isojakin vahinkoja. Kosteusmittausta on mahdollista suorittaa myös valmiilta pinnalta vuosien ajan, joten siitä on apua myös mahdollisissa vesivahinkojen kartoituksessa. Toimimme Wiiste Oy:n jälleenmyyjänä Lapin alueella. Lisää tietoa asiasta löytyy tästä.
Pihan
rakentaminen
Leimasinbetonia käytetään nykyisin paljon piharakentamiseen. Maailmalla siitä on vuosikymmenien hyvä kokemuspohja. Leimasinbetonilla saadaan yhtenäinen kestävä ”kivipinta”, joka jäljittelee pihakivetystä niin ulkonäön, kuin värienkin puolesta. Leimasinbetonista lisää täältä.
Puukomposiitti terassien valmistus ja lautojen myynti
”MexyTech puukomposiittilauta on suunniteltu kestämään rajut sääolosuhteet. Puukomposiitti kuten nimikin sanoo on tehty ensisijaisesti puusta eikä jätepuusta tai pähkinänkuorista. Laudassa on myös luonnollinen puukuvi, joka jäljittelee puun luontaista kuviota.
Lisää puukomposiittilaudasta maahantuojan sivuilta www.komposiittilauta.fi "